Ludvigin muistelmia Muolaan ajoilta

Kahtena peräkkäisenä kesänä matkustimme Petäjäjärvelle. Matkasimme kahdella hevosella. Toinen hevonen oli valjastettu kaksipyöräisten kärryjen, niin kutsutun Valkjärven-shässin eteen, joka oli erittäin mukava kulkupeli kahdelle hengelle. Toinen hevonen oli valjastettu niin kutsutun charabanin (sharabani) eteen, joka oli nelipyöräinen vaunu, jossa oli vastakkain istuttavat istuimet. Alfred ajoaa shässiä, jossa minullakin oli paikkani. Äitini, joka oli jossain määrin kiinnostunut hevosista, ajoi sharabania ja piti poikansa Olofin mukanaan. Sylvia oli niin pieni, että hänen täytyi jäädä kotiin. Matkat tehtiin kesän kauneimpaan aikaan juhannuksen jälkeen, kun lupiinit kukkivat Petäjäjärvellä. Kerran ajoimme Valkjärven halki ja ohitimme muun muassa joen, jonka kirkkaan vihreän veden yllä kulki huonokuntoinen ja lahonneen oloinen silta.

Vuosina 1894 ja 1895 veljeni Olof ja minä saimme seurata isäämme juhannusaattona kauppias Juho Ihon luokke Lehtokylään Muolaassa. Iho oli erittäin varakas mies ja vaikutti olevan erinomaisissa väleissä isäni kanssa. Ihon talo sijaitsi korkealla mäellä, josta oli harvinaisen hieno näköala. Muolaan kirkko, joka myös sijaitsi mäellä, näytti Lehtolahdesta katsottuna sijaitsevan aivan tasaisella maalla.

Lehtokylään oli meiltä viidentoista kilometrin matka. Vastaanotto oli hyvin vieraanvarainen. Valtavia juhannuskokkoja poltettiin. Pyssynlaukaukset paukkuivat taukoamatta ja kylän nuoriso tanssi musiikin tahtiin, jota muun muassa eräällä kerralla soitti ranskalainen positiivari. Aamulla hän oli soittanut meidän pihallamme, jolloin äitini oli keskustellut hänen kanssaan ja antanut hänelle kolikon; tällöin äiti oli saanut tietää, että mies oli kotoisin Ranskasta. Illaksi hän oli taivaltanut positiivi selässään aina Lehtokylään asti. Kun juhannuskokot olivat palaneet loppuun, tarjoiltiin tuhti illallinen kaikenlaisine herkkuineen.

Ihon mäen kokot koostuivat valtavista kasoista kuusennäreitä ja tervakantoja. Mutta siellä esiintyi hyvin yleisesti myös aivan erityinen kokkotyyppi, jollaista en ole myöhemmin nähnyt. Nämä kokot oli rakennettu eri pituisista halkaistuista puupölkyistä siten, että pisimmät asetettiin alimmaiseksi neliön muotoon ja muut, jotka lyhenivät vähitellen, ladottiin kerroksittain päällekkäin kapeaksi, useita metrejä korkeaksi pyramidiksi. Kokko täytettiin muulla palavalla aineella ja sytytettiin huipulta. Minulla ei ollut tilaisuutta nähdä tällaista kokkoa läheltä sen palaessa. Mutta Ihon mäeltä näki kaikenlaisia kokkoja sytytettävän ympäri koko seutua. Kerrottiin, että näkymä länteen ulottui lähes neljän peninkulman [40 km] päähän.

Voimakkaimman vaikutuksen Muolaan-ajalta on ehkä jättänyt minuun Muolaan laulukvartetti. Kuten olen jo maininnut, isäni oli erittäin harrastunut laulaja, ja voisi kai sanoa, lauluintoilija, joka ei valitettavasti saanut tilaisuutta kehittää lahjojaan täyteen mittaansa. Sen lisäksi, että hän osallistui kvartettilauluun Viipurin-aikanaan, hän lienee ollut mukana lauluharrastuksissa jo Savitaipaleella, ja siellä hän harjoitteli ja johti kvartettilaulua, jolloin hän useisiin vanhempiin kvartetteihin oppi myös suomenkieliset tekstit. Ainakin Muolaan-aikansa viimeisinä vuosina ystäväpiiriimme kuului mieskvartetti, jota isäni johti.

Kvartettiin kuuluivat ensimmäisenä tenorina Kyyrölän reservikomppanian päällikkö Hjalmar Hirn, jota seurasi majuri Järnefelt, sekä kihlakunnankirjuri Konstantin Jäppinen. Toisena tenorina toimi Kyyrölän apteekkari Dahl, kirjailija Hjalmar Dahlin isä. Ensimmäisenä bassona oli Pällilän kansakoulun opettaja Lindegren ja toisena bassona isäni. Näistä kapteeni Hirn oli kenties paras laulaja. Hän oli aito laulajasielu, ja hänen äänensä oli tavattoman laaja. Hän oli oikeastaan baritoni, mutta suoriutui kaikista kvartetin äänialoista. Hän oli erittäin miellyttävä ihminen, josta kaikki pitivät. Hänestä tuli yksi isäni parhaista ystävistä, ja hän oli muun muassa veljeni Elielin kummi. Kvartetti kokoontui, mikäli esteitä ei ilmaantunut, joka toinen sunnuntai vuorotellen jäsenten kotona. Jokaisella laulajalla oli oikeus ehdottaa vuorollaan uutta harjoiteltavaa laulua. Näin ohjelmisto kasvoi nopeasti. Kvartetti lauloi Lindbladin,Bellmanin, Hermeksen ja muiden sävellyksiä -lauluja, joita yleisesti lauletaan vielä tänäkin päivänä.

Kvartetin lauluillat olivat seurapiirimme juhlahetkiä. Rouvat olivat mukana näissä illoissa. Tarjoilu oli yksinkertaista - teetä kului valtavia määriä, mutta väkeviä juomia ei tarjoiltu. Paitsi lauluiltoja meillä kotona, muistan lauluillan kansakoulunopettaja Lindegrenin luona ja toisen apteekkari Dahlin luona.

Ludvig Andreasson Lagercrantz lapsena (1884 - 1951)

Eräässä tilaisuudessa Dahlien luona esiintyi myös sekakuoro Hirnin johdolla, ja Hirn lauloi siinä bassoa. Miksi isäni ei ollut siinä mukana, en osaa sanoa. Ehkäpä äitini ei pitänyt siitä? Sen sijaan isäni harjoitutti ja johti tilapäisesti kootun suuremman sekakuoron, joka koostui pääasiassa suomenkielisistä jäsenistä ja jonka oli määrä esiintyä edesmenneen rovastin Tengénin hautajaisissa. Tämä kuoro harjoitteli ainakin kerran meillä kotona. Ja jotta sävellajin antamisessa ei tapahtuisi erehdystä, meidän harmonimme kuljetettiin kirkkoon, missä kuoro lauloi siunaustilaisuudessa.

Muolaan kvartetin yhteydessä voitaneen sanoa, että elämässä Muolaassa oli hivenen kartanoelämän tuntua, jollaista silloin vielä melko yleisesti esiintyi maaseudulla maassamme, missä säätyläisluokka koostui tuohon aikaan lähes yksinomaan ruotsinkielisistä virkamiehistä ja papeista. Jo vuonna 1891 tuleva koulunkäynti Viipurissa alkoi häämöttää näköpiirissä ja muuttua vähitellen epämiellyttäväksi todellisuudeksi. Jotta minun ei tarvitsisi aloittaa koulua aivan alimmalta luokalta, äitini alkoi sen sijaan pitää minulle koulua kotona täytettyäni kuusi vuotta. Hän laati lukujärjestyksen, ja oppiaineet koostuivat lukemisesta, kirjoittamisesta, laskennosta, raamatunhistoriasta, katekismuksesta ja maantiedosta. Opetus eteni ilmeisen hyvin tuloksin, sillä selviydyin myöhemmin kunnialla Viipurin kansakoulun kolmannelle luokalle.

Koulun valinta lienee ollut keskustelun aiheena vanhempieni välillä. Isästäni oli tullut varsin suomenmielinen, ja hän olisi kenties halunnut laittaa lapsensa suomenkieliseen kouluun. Mutta äitini, joka tosin oli käynyt suomenkielisen seminaarin ja joka todennäköisesti hallitsi suomen kielen jopa isääni paremmin, piti kiinni siitä, että lasten tuli käydä ruotsinkielistä koulua. Niin siinä sitten kävi, ja se oli onnellinen valinta. En myöskään kuullut isäni ilmaisevan mitään tyytymättömyyttä siitä, että kävimme ruotsinkielistä koulua, vaan hän lienee itse asiassa pitänyt sitä luonnollisimpana ratkaisuna. Kerran isäni antoi vihjeen siitä, miksi hänestä oli tullut niin suomenmielinen kuin hän oli. Hänen perustelunsa eivät tuolloin tuntuneet minusta täysin kestäviltä. Hän ei ilmeisestikään ollut tarkastellut kysymystä riittävän monelta kantilta. Tämän asian ymmärtämiseksi on pureuduttava syvälle tehtävään, eikä tällöin saa jättää tunneperäisiä seikkoja huomiotta.