Lovisa Lägercrantzin taistelu oikeudestaan 1790-luvun Vihdissä

1790-luvun alun käräjäpöytäkirjojen perusteella sorvarintytär Lovisa Lägercrantz (1762–1829) asui Vihdin Hulttilan kylässä. Hänen isänsä oli varusmestari eli vääpeli ja sorvari Johan Lägercrantz (1732–1802). Lovisan veli Johannes (Johan) Lägercrantz (1765–1843) toimi Kuninkaallisen tykistön ilotulittajana (fyrverkare) ja oli oikeudenkäynnissä sisarensa tukena ja avustajana.

Lovisa työskenteli piikana kymmenen vuoden ajan Leppärlän kylässä sijaitsevalla Emolan ratsutilalla, jonka isäntänä toimi ratsutilallinen Nils Nilsson Simolin (1748–1809). Lovisan palvellessa talossa hänen ja isännän välille syntyi suhde. Syksyllä 1792 Lovisa synnytti suhteesta aviottoman tyttölapsen, joka kastettiin Hedvigiksi.

Oikeudenkäynnin pääasiallinen syy oli Lovisan nostama kanne Nils Simolinia vastaan. Lovisa pyrki velvoittamaan Simolinin virallistamaan suhteensa avioliitoksi vedoten avioliittolupaukseen, jonka mies oli hänelle antanut ennen makaamista (lägersmål).

Nils Simolin ja hänen lakimiehensä, varanotaari Jeremias Limnell, kiistivät jyrkästi sekä makaamisen että avioliittolupauksen. Simolin oli parhaillaan ottamassa avioliittokuulutuksia rikkaamman ratsutilallisen tyttären kanssa Lohjan Salonkylästä. Simolinin puoli väitti Lovisan kanteen olevan pelkkää kiusantekoa ja yritys asettaa laillinen este uudelle avioliitolle.

Oikeudenkäynnissä todistaja Johan Fäst paljasti, että Simolin oli todella tarjonnut Lovisalle rahallista sovintoa. Kyse ei kuitenkaan ollut isyyden tunnustamisesta, vaan puhtaasta "hush-money"-ratkaisusta, jolla Simolin yritti ostaa Lovisan kirkkoherralle tekemän valituksen takaisin, jotta uudet häät eivät lykkääntyisi. Lovisa oli kirjelmässään vaatinut lapsen elatukseksi huomattavaa summaa: 33 riikintaalaria, ruistynnyreitä ja kenkiä vuosittain 12 vuoden ajan sekä piika-aikaisia palkkarästejään.

Juttuun toi oman lisänsä se, että Lovisa ja hänen Johan-veljensä olivat puhuneet keskenään ruotsia, jota jutun suomenkieliset talonpoikaistodistajat (kuten humalassa rettelöinyt vanha rusthollari Johan Skugge) eivät olleet ymmärtäneet.

Oikeudenkäynti päättyi Lovisan kannalta raskaaseen tappioon 19. helmikuuta 1793:

1. Avioliitovaatimuksen hylkääminen: Koska Lovisalla ei ollut esittää pitävää valallista näyttöä tai todistajia varsinaisesta avioliittolupauksesta, oikeus vapautti Nils Simolinin kaikista avioliittovaatimuksista.

2. Rikosoikeudellinen tuomio salavuoteudesta: Koska Lovisan esiaviollinen suhde ja raskaus tulivat oikeudessa julki, kruununlinsmanni Strandman tarttui asiaan viran puolesta. Lovisa tuomittiin vuoden 1734 lain rikoskaaren nojalla "ensimmäistä kertaa harjoitetusta salavuoteudesta" (lönska läge) 5 taalarin sakkoihin kruunulle sekä 2 taalarin sakkoihin Vihdin äitikirkolle. Lisäksi hänet määrättiin käytäväksi yksityisripityksellä ja synninpäästöllä sakastissa.

3. Rangaistuksen muuntaminen vankeudeksi: Koska Lovisalla ei ilmeisesti ollut varaa maksaa määrättyjä sakkorahoja, tuomio muunnettiin 24 päivän vankeudeksi vedellä ja leivällä.

Lovisa ilmoitti heti päätöksen jälkeen tyytymättömyytensä tuomioon, ja häntä ohjeistettiin hakemaan muutosta valittamalla tiukassa määräajassa Turun hovioikeuteen, jonne myös hänen vesi- ja leipätuomionsa lähetettiin automaattisesti hovioikeuden tarkistettavaksi.